Blogit

Yrittäjän arkea rakentamassa

-yhteistyössä Tonavan kanssa-

Niin se vaan on alkuvuosi hujahtanut kaiken uuden keskellä. Oman yrittäjäpolun aloitus on vaatinut oman aikansa, ja samalla tavalla kuin altaassakin joka päivä tulee opittua lisää. Halusin perustaa oman yrityksen kehittääkseni omaa kaupallista tekemistäni sekä hallinnoidakseni paremmin ammattiurheilun taloudellista puolta. Puolen vuoden mittainen puhe ja pohdinta osakeyhtiön perustamisesta päättyi lopulta joulukuussa 2021, kun pistettiin rattaat pyörimään ja yhtiöhakemusta kehiin. Näin syntyi lopulta Ida Hulkko Oy, jota pyörittelen nyt treenien ohella.

Kuten olen aiemminkin todennut, ammattiurheilu ja yrittäjyys eivät olleet ensimmäisiä asioita joita yhdistin omaan ajatusmalliini uinnista. Vuosien aikana yhteistyökumppanuudet ja urheilun rahoitus on muuttanut muotoaan poispäin pelkästä perinteisestä ”logo rintaan” mainonnasta ja nykyään pääväylänä yhteistyökumppanuuksille toimivat some-alustat kuten Instagram, Tiktok ja Youtube. Päädyttyäni ammattilaiseksi puolivahingossa vuonna 2019 aloin harkita täysipäivästä henkilökohtaisen brändin rakentamista ja aloitinkin kaiken päivittämällä sosiaalisen median kanavani sellaiseen kuntoon, jotta voin aidosti tarjota yhteistyökumppaneilleni tapoja tuoda heidän brändiään esille sekä luoda laadukasta sisältöä niistä kiinnostuneille. Nyt, muutamaa vuotta myöhemmin huomaan aktiivisen kaupallisen kehittämisen tuottaman tuloksen, mistä johtuen yrityksenkin perustaminen tuli ajankohtaiseksi.

Usein nuoret urheilijat jäävät vaille tietoa vaihtoehdoista ja tavoista rakentaa omaa urheilijabrändiä. Aloitin ensin yhteistyökumppanuuksieni pyörittämisen valmennusrahaston kautta ja se onkin ehdottomasti ensimmäinen askel, joka nuoren tai miksei vanhemmankin urheilijan kannattaa hyödyntää. Palkintorahojen sekä urheilijapalkkioiden hyödyntäminen urheilukulujen nostoon on helppoa eikä vaadi pitkää perehtymistä, joten valmennusrahaston käyttö on loppupeleissä hyvinkin vaivatonta. Itselleni kyseisen rahaston käyttö tuli luonnostaan kunnes koin, että tarvitsen kätevämmän tavan pyörittää talouttani päivärahojen ja matkakulunen nostamisen sijaan.

Isona huolenaiheena yritystä perustettaessa oli tietysti se, kuinka paljon aikaa ja energiaa joudun varaamaan kirjanpitoon sekä erinäisten dokumenttien ja papereiden täyttelyyn. Onnekseni täytyy todeta, että löydettyäni kumppanikseni tilitoimisto Tonavan, olen pystynyt keskittymään samalla tavalla treeneihin ja perusarkeen kuin aikaisemminkin eikä ongelmia ole toistaiseksi ilmennyt. On ollut ihana huomata kuinka apua saa vain viestiä lähettämällä ja perehdytyksen jälkeen olen itsekin päässyt hyvin perille siitä miten mm. laskutus ja kulujen nosto yrityksen kanssa toimii. Onnekseni enää ei tarvitse yksin selvitellä ja soitella kysellääkseen verotuksen erikoiskohtia palkintojen ja palkintorahojen suhteen, vaan laskutus onnistuu helposti yrityksen kautta. Samalla kaikki menee kirjanpidossakin oikein, eikä tarvitse itse stressata tuleeko tehtyä suuriakin virheitä, kun ammattilainen on aina takana tarkistamassa!

Se, mikä on tullut tässä kevään aikana huomattua, on ehdottomasti se, että mitä aktiivisemmin kyselee ja hakee kontakteja, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hommat kääntyy kuten haluaa. Kyllä se taitaa niin mennä, että kova työ palkitaan! Jos siis vähänkään pohdituttaa lähteä yrittäjäpolulle, kannustan ehdottomasti kokeilemaan sillä eipä tässä ainakaan menetä mitään. Hakemukset tulille, pankkihommat kuntoon ja kirjanpito haltuun tai paremmassa tapauksessa anna ammattilaisten hoitaa (helpottaa stressiä vielä enemmän)

Urheilijoille suosittelen ensin tutustumaan valmennusrahastoon:

Jos yrittäjän polku kiinnostaa niin käy tutustumassa ihanan tilitoimisto Tonavan tapaan auttaa saavuttamaan tavoitteet yrityspuolella!

 

Ihanaa aurinkoista kevättä!

-Ida