Käsien kosketus seinään, pään kääntö, lasit pois silmiltä ja katseen tarkennus kohti isoa screeniä areenan takaseinällä. Ainut ajatus, joka päässä liikkuu tuolla hetkellä on se että mitä ihmettä?!
Katsoin ilosta hämmentyneenä numeroa 3 taululla ja suuni alkoi kääntyä hymyyn. Ajattelin ottaneeni EM-pronssia, mikä tuntui jo itsessään absurdilta ajatukselta. Muutamaa silmänräpäytystä myöhemmin ilon kyyneleet alkoivat valua pitkin poskia, sillä nimeni perässä olikin numero 2, mitä en ollut hämmästykseni keskellä kunnolla huomannut vaan olin katsonut väärää riviä. Voitin EM-hopeaa.
Mikään lause tai sanojen kirjo ei riitä kuvaamaan sitä kiitollisuutta ja ylpeyttä, mitä sillä hetkellä tunsin, kun tajuntaani iskostui finaalin viralliset tulokset. Kaikki se työ ja tuska, mitä monien vuosien jälkeen on tehty, vihdoin osoitti myös muille sen, että kyllä hauskaa pitämälläkin voi menestyä. Omia teitä kulkeneena parivaljakkona hopeamitali on minun sekä Jeren tähänastisen yhteisen matkan huipentuma, mutta samalla kuitenkin vasta matkamme alkua.
12-vuotiaana pikkurääpäleenä halusin uida, koska nautin jokaisesta hetkestä vedessä. En ajatellut matkani vievän Suomen mestaruutta pidemmälle ja nyt yhtä olympiapaikkaa ja EM-mitalia myöhemmin en voi kuin naureskella sille pienelle pessimistiselle taistelijasielulle, joka olin ja edelleen olen. En voi kuin tässä vaiheessa enää todeta, että ei se stressaaminen, murehtiminen ja itkeminen kuukautta ennen Budapestiin lähtöä mitään auttanut tai helpottanut, mutta tekipähän se ainakin tästä matkasta mielenkiintoisemman ja Jerelle vielä kuormittavamman.
Tämä mitali on omistettu kaikille niille, joita on matkan varrelta epäilty ja naureskeltu. Parempi vain näyttää kieltä kameralle ja uskoa omaan tekemiseen!
Kiitos vielä kerran kaikille tuesta ja onnitteluista. Valmentajat, huoltojoukot, perhe sekä ystävät, olette kultaakin kalliimpia. Erityiskiitos kaikille yhteistyökumppaneille sekä tukijoille, ilman teitä en seisoisi oman olohuoneeni keskellä kyynelehtien tätä kirjoittaessani ja mitalia katsellessani.
Kiitokset siis:
Decens oy
R-kioski
Polar
Speedo
Intersport Sello
Noname
Vitaminwell
Bistrocafe Hygge
K-market Vellamonkatu
10.fi
-Ida