Vesi on ollut suuri osa minua niin kauan kuin muistan. Lapsuuden harrastuksesta on tullut vuosien varrella ammatti, mutta intohimo lajia kohtaan ei ole hiipunut pätkääkään. Uinti on aina toiminut minulle pakopaikkana arjen tylsyyttä ja sen vaatimuksia vastaan. Hypätessäni altaaseen, tyhjennän pääni kaikesta ja keskityn vain hengittämiseen.
Vesi on elementtinä rentouttava, mutta myös armoton ja monella tapaa julma. Lajin monimutkaisuus sekä haastavuus ovat osasyitä, miksi jäin altaaseen enkä lopettanut muiden ikätovereiden siirtyessä kuivalle maalle. Pienimmätkin virheet tai päivien poissaolo näkyvät heti tuloksissa. Harjoittelu vaatii erityistä pitkäjänteisyyttä ja sisukkuutta, mistä johtuen parasta uinnissa onkin se voimaannuttava tunne, kun vesi tottelee jokaista liikettäni.
Matka siitä uimakoulusta aloittaneesta pienestä, palelevasta sukeltelijasta maailmanluokan huippu-urheilijaksi on ollut pitkä ja jatkuu edelleen, mutta en vaihtaisi päivääkään pois. Ne, lukemattomat hypyt jääkylmään altaaseen ennen auringon nousua, ovat nykyään suuri osa sitä, kuka olen.
Uintiurani on pitkälti muodostunut halusta pitää hauskaa ja pyrinkin ammattilaisena toteuttamaan myös tätä ajattelutapaa. Siksi mottoni “tosissaan muttei totisesti” on ehdottomasti yksi suurimpia mahdollistavia tekijöitä, joiden avulla olen lunastanut paikkani Tokion Olympialaisissa. Ammattilaisuus on tuonut osaltaan sekä mahdollisuuksia, että paineita menestymiseen. Yrityskumppanuudet ovat mahdollistaneet täyspäiväisen harjoittelun sekä valaneet uskoa omaan harjoitteluun. Samalla on muodostunut selkeä ammatillinen identiteetti, ei ainoastaan harrastelijana vaan ammattiurheilijana.
Toivoisin, että urani aikana voin olla esimerkkinä kaikenikäisille urheilijoille siitä, että muistaisivat nauttia matkasta ilman painetta menestyä. Sillä usein avain voittoon on pieni pilke silmänkulmassa ja virnistys kameralle.
