Koulujen loputtua kesä tuntuu aina alkaneen. Tampereen seudulla tämä tarkoittaa maauimalan täyttymistä innokkaista auringonottajista sekä nauravista lapsista. Omalla kohdallani kesä tarkoittaa yleensä sitä että treenissä saa hamuilla roskapönttöä ja rukoilla haluamaansa jumaolentoa lähes päivittäin. Kovatehoiset, täysivauhtisia kisavetoja sisältävät harjoitukset saavat aina pohtimaan omia elämän valintojaan mutta lähes aina pohdinta päättyy siihen tyytyväisyyden tunteeseen, joka odottaa ottajaansa harjoituksen päätyttyä.
Välillä pysähdyn kuitenkin haikeana tuijottamaan Kalevan uintikeskuksen ikkunalasien takaa ulos lämpöön ja vapauteen. Tunnetta voi verrata savannilla saalistaan vaanivaan leijonaan tai ehkä hieman kotoisammin ruoka-annosta odottavaan koiranpentuun. Uintikautta on kulunut lähes 10 kuukautta ja edellisestä pidemmästä hengähdystauosta on lähes 2 vuotta. SM-kisojen lähestyessä monien uimareiden huomio keskittyy tappavan tarkasti kauden pääkilpailuihin, jossa jokainen haluaa omalta osaltaan lunastaa vuoden aikana tehdyn työn uuden ennätyksen tai jopa mitalin muodossa. Minulle 17.-20.6 kisattavat SM-karkelot tietävät lähinnä vain suurta työurakkaa mutta tuntuu silti mahtavalta päästä taas kisaamaan TaTU:n porukalla ja nauttimaan kisoista. Tänä vuonna Juhannusta edeltävät kilpailut ovatkin ajoitettu täydellisesti uimareita ajatellen, sillä jokainen voi osaltaan nauttia tyytyväisenä Suomen kesästä onnistuineiden kisojen jälkeen. Me muutamat Tokioon valmistautuvat uimarit jatkamme kuitenkin viimeisien kovien treeniviikkojen luukuttamista ennen omia pääkilpailujamme, jonka jälkeen mekin pääsemme hieman nautiskelemaan lomailun merkeissä.
EM-kilpailuita seuranneet muutamat viikot aiheuttivat omat haasteensa. Rajun tunneskaalan läpi puskeneena olo tuntui ennen kaikkea uupuneelta ja väsyneeltä. On kertakaikkisen vaikea asennoitua oikein ja kerätä itsensä sellaisen puristuksen jälkeen mitä EM-kisojen päätöspäivänä koin. Moni voi miettiä miltä tuntuisi jatkaa töitä tai treeniä heti sen jälkeen kun on saanut pitkän ja työlään projektin onnistuneesti päätökseen. Olo tuntuu siinä hetkessä kertakaikkisen tyhjältä. Muutamien päivien lepo ja irtiotto kausisuunnitelmasa auttoi kuitenkin kasaamaan ajatukset tulevia kuukausia varten ja nyt tuntuukin, että olen takaisin hyvässä treenivauhdissa. Usein paras ratkaisu onkin pysähtyä ja hengähtää hetkeksi, sillä harvoin muutaman päivän keventely pahentaa tilannetta. Loppukesään on edelleen rutkasti aikaa. Jatkuvasti takaraivossani on kuitenkin tunne siitä, että aika loppuu kesken. On toisaalta sama olisiko Olympialaisiin vielä puoli vuotta, kolme kuukautta vai kuukausi niin aika tuntuisi silti loppuvan kesken. Tämä taitaakin olla yksi urheilun hienouksista: aina voi kehittyä, aina voi olla parempi ja lähes aina pääkisat tulevat liian aikaisin. Kaikesta huolimatta treenaus jatkuu suunnitelmien mukaisesti sekä luottavaisin mielin kohti heinäkuun loppua!
-Ida
