Olympialaisista kotiutuneena, lyhyen loman nauttineena ja uuden kauden aloittaneena on hyvä kerrata että mitäs ihmettä sitä on muutama kuukausi sitten tullut tehtyä.
Uskallan väittää että jokaisen urheilijan suurin unelma on päästä olympialaisiin. Mulle se oli pitkään vaan yksi asia lisää johon ei kannattanut uhrata liikaa ajatuksia. Kaksi vuotta sitten tämäkin asenne muuttui kun olympiaunelmasta pystyikin ajattelemaan realistisesti. Siinä hetkessä Olympiarajaan oli lähemmäs 1,5 sekuntia, mikä samalla tuntui kaukaiselta mutta taistelun arvoiselta. Vuotta myöhemmin, syksyllä 2019 oli tullut mätettyä altaassa oikeita treenejä ja aikarajan alitus oli vain 0,37 s päässä. Sillä hetkellä Budapestin Maailman Cupissa päätettiin yhdessä Jeren kanssa että me mennään tän projektin kanssa loppuun asti. Lopulta kisapaikka Tokioon tuli ansaittua alkuperäisen näyttöikkunan puitteissa 13. kesäkuuta 2020 ajalla 1.06.90. Ja se koronakevään jälkeinen uinti olikin onneksi vasta alkua.
Toukokuun 2021 EM-kisat ovat olleet urani yksi huippukohdista. Päämatkani, 50ru EM- hopea todisti ennen kaikkea sen, että minäkin pystyn. Kisojen jälkeen käytiin perinteiseen tyyliin vaikka kuinka monessa niin henkisessä kuin fyysisessäkin kuopassa, mutta aina on noustu ylös ja noustaan jatkossakin. Kiitos tässäkin tietysti Jerelle konfliktien kestämisestä ja Lasselle terapioinnista painonnoston ohella. Tokio 2020 -kisat oli kuitenkin jotain mitä en ikinä edes osannut kuvitella. Hetki jolloin astuin kisakylään mullisti oman ajattelun poispäin hyvinkin tuloskeskeisestä lähestymisestä kevään arvokisojen jälkeen. Se tunne, kun on osana jotain suurempaa, salpaa hengityksen ihan eri tavalla kuin kynnyssetti tiistai-iltana. Monenlaiset ja -kokoiset urheilijat kaikista maailman kolkista olivat koolla saman “katon” alla maailman pandemiatilanteesta huolimatta. Jättimäisen kisakylän sekä ihmispaljouden keskellä pienen mikkeliläistytön salainen haave oli toteutunut. Musta oli tullut olympiaurheilija.
Mitä ensimmäisistä olympialaisistani jäi lopulta päälimmäisenä mieleen?
Alkuerien uskomaton venyminen ja semifinaalien 12. sijan tuoma helpotus. 100m illan alkueräuinti oli maagista tekemistä, josta onnistuin nauttimaan täysillä. Starttipallin taakse ei menty takki auki mutta ei myöskään kumarreltu ketään. Menin tekemään tasan sen mitä parhaiten osaan ja lopputulos täytti asettamani tavoitteet kisoihin. Mitä aamun semifinaaleihin tulee, niin helpotuksen takana kuohuu tietysti järjetön nälkä saavuttaa lisää. Valitettavasti välierissä rahkeet loppuivat kesken, eikä uinnissa ollut enempää otettavaa eikä myöskään jossiteltavaa, kuin tuo ansaittu 12.sija. Alkuerissä vedettiin täysillä ja välierissä vedettiin sillä mitä oli enää jäljellä. Olympialaisten välierien 12.sija on kuitenkin vuosien yhteisen taistelun tulos. Vaikka kisasin altaassa yksin, oli jokainen matkan aikana auttanut jakamassa sitä hetkeä.
Uskomattoman ja samalla työteliään kauden jälkeen olin vakavasti loman tarpeessa. Valitettavasti ISL aikatauluista johtuen loma jäi lopulta yhtä lyhyeksi kuin Suomen kesä ja altaasta tuli oltua poissa vain 1,5 viikkoa. Sain kuitenkin otettua lyhyen irtioton arjesta ja urheilusta, mikä tietysti lopulta hankaloitti uuden kauden nopeaa aloitusta. Stressistä ja tekniikan hakemisesta huolimatta sain startattua lyhyen radan kauden suunnitellusti Napolissa säädyllisin tuloksin.
Hektisen kevään ja kesän arvosanaksi annan 9+/10 ihan vaan siksi että aina voi parantaa eikä tässä ammatissa koskaan voi olla valmis!
-Ida
