Blogit

Hyvinvointia vedestä

-kaupallisessa yhteistyössä Aqva Finlandin kanssa- 

Monille uimahallikävijöille sekä allasvedessä läträäjille muodostuu usein ongelmaksi kuivuva ja kutiseva iho sekä äärimmäisessä tapauksessa jopa vihertävät hiukset.  Miten siis ammattiuimarina ylläpidän kehoni hyvinvointia kaiken kloorivedessä olemisen jälkeen? 

Huippusuoritukseen virittäytyminen ja jopa tavallisesta arjesta selviytyminen tuntuu hankalalta, jos pienet asiat ovat jatkuvasti pielessä. Varsinkin talvella kurkkuni on jatkuvasti kuiva aamuisin, ihoa kutittaa allasharjoittelun jäljiltä ja lopulta palautuminen kärsii ylimääräisen stressin takia. Omaan atooppisen sekä herkästi kuivuvan ihon, eikä kloorivesi valitettavasti paranna tilannetta.  Kylmillä pakkasilmoilla korostuva kutiseva iho tuntuu hyvinkin sietämättömältä ja pahimpina aikoina jopa yöunet kärsivät jatkuvan raapimisen ja kutinan takia. Henkisen hyvinvoinnin ohella olenkin kokenut tärkeäksi huolehtia lihasten lisäksi myös ihosta. Yleisimpänä apukeinona pidetään ihon säännöllistä rasvausta uinnin jälkeen. Olen kuitenkin huomannut, ettei loputon rasvaus ole loppujen lopuksi vienyt omaa ihonhoitoani kovinkaan pitkälle, ihon altistuessa kuivattavalle kloorille muutaman tunnin päästä uudelleen. Samalla täytyy myöntää, että oma laiskuuteni sekä ajan puute ovat vaikeuttaneet säännöllistä ja huolellista ihosta huolehtimista. Näihin pieniin ongelmiin olen yrittänyt siis löytää helppoja ja nopeita ratkaisuja, joita ajattelin nyt jakaa teille muille samoista ongelmista kärsiville. 

Kuten jo aikaisemmin mainitsinkin, rasvaan ihoani enää hyvin harvoin. Lähinnä ihoni on rasvauksen tarpeessa vain matkustellessa, sillä usein eri altaiden klooripitoisuus vaihtelee rajusti, mikä vie oman ihoni epätasapainoon. Iholle tärkeä kosteus on saatava jostain ja omassa arkikäytössäni tästä vastaa yksinkertaisesti ilmakostutin sekä riittävä veden juominen. Kuivan sisäilman vaikutus omaan hyvinvointiini on ollut todella suuri, sillä varsinkin kuivat limakalvot vaikeuttavat normaalia hengitystä altaan puolella sekä altistavat sairauksille. Hankinkin ilmakostuttimen ensisijaisesti kostuttamaan kuivaa sisäilmaa ja vähentämään näin limakalvojen rasitetta. Huomasin kuitenkin nopeasti myös ihoni paranevan ja rasvauksen tarpeen vähenevän saadun kosteuden myötä. Nykyään käytän ilmankostutinta makuuhuoneessani joka yö. Lisätehoa ilmankostuttimelle on tuonut Aqvalta saamani vesifiltteri, joka puhdistaa putkivedestä kaikki ylimääräiset pienmetallit sekä epäpuhtaudet. Tällöin ilmankostuttimeni pysyy huomattavasti puhtaampana ja näin ollen kostuttaa ilmaa puhtaalla ja hyvälaatuisella vedellä. Matkustelua varten, olen hankkinut itselleni pienen, matkakokoisen ilmankostuttimen. Klooriveden lisäksi kokolattiamatot ovat astmaatikon painajainen ja pahentavat sisäilmaongelmia. 

Aina korostetaan myös vedenjuonnin tärkeyttä, mutta vasta omien virheiden ja kokemusten kautta olen itsekin alkanut arvostaa siitä saatavia hyötyjä. Veden riittävä juominen on sekä jaksamisen että ihon kannalta erityisen tärkeää. Aikaisemmin join vettä vain muutaman lasillinen päivässä, mikä vaikutti negatiivisesti aiheuttamalla väsymystä ja uupumusta päivän aikana. Huomasin kuitenkin, että saatuani Aqvan vedenpuhdistuskannun, juon huomattavasti aiempaa enemmän Tämä johtuu lähinnä siitä yksinkertaisesta syystä, että omasta mielestäni vesi maistuu paremmalle kun kloorin ja raudan vivahteet on poistettu suodattimen avulla. Vesipullon jatkuva kantaminen toimii myös itselläni hyvänä muistutuksena, jos juominen tuppaa unohtumaan. Suosittelisinkin jokaiselle omien juomarutiiniensa tarkistamista ja tarpeen tullessa muuttamista.  Tavasta riippumatta urheilijan ja aktiivisesti liikkuvan henkilön tulisi juoda nestettä noin 1,5-3 litraa päivässä.  Mutta tiedän että tämäkin asia vaatii joillakin paljon opettelua ja siksi kannattaa kokeilemalla selvittää itselle paras tapa huolehtia juomisesta. 

Toivottavasti sait ideoita oman ihosi ja hyvinvointisi hoitoon sekä huolehtimiseen. Mielelläni kuulen kommentteja, että miten muut hoitavat omaa ihoaan ja välttävät ihon halkeilua! 

(PS. Jos kärsit suihkuveden värjäyttämistä hiuksista, suihkusuodatin voi olla ratkaisu) 

Jos haluat tutustua lisää veden puhdistukseen ja sen merkitykseen, suuntaa sivulle: aqva.fi

Lisää urheilijan ravitsemuksesta sekä nestetasapainosta löydät https://terveurheilija.fi/urheilijan-ravitsemus/nesteensaanti/  

 

-Ida